Ruotsi on paras!

Bookmark and Share

Posted: Joulukuu 2nd, 2009 | Filed under: Ei luokiteltu, markkinointi & mainonta | |

Mikäköhän siinä on, että rakkaassa naapurissamme syntyy menestyksekkäitä bisneksiä kerta toisensa jälkeen ja useammin kuin meillä Suomessa? Ei varmaankaan eikä lähellekään ainoa, mutta (iso) osasyy vähintään on se, että ovat piruvie ymmärtäneet ja perkule sentään myös tekevät markkinointia ja tekevät vielä niin, että luovat ratkaisut ovat poikkeuksetta parempia kuin meillä täällä.

Esimerkkinä on (taas) iso instanssi mutta pienemmässäkin mittakaavassa voitaisiin heräillä vaikkapa vain siihen, että perinteisen “väittämismainonnan” aika on ohi. Tarvitaan luovempia ja rohkeampia ratkaisuja, jotka saavat kohderyhmän hereille ja tekemään tavoiteltuja asioita tai vähintään levittämään sanaa.

Luovuutta tarvitaan niin paikallislehden mainokseen kuin laajempaan markkinointikampanjaan, jossa hyvä idea ja luova toteutus voi itseasiassa säästää tuhansia mediaeuroja, kun sana leviää viraali-ilmiön muodossa. Toisaalta eikö juuri paikallislehden mainoksen pitäisi olla niin hyvä, että se saisi ihmiset puhumaan aiheesta? Niin ja teknologia ei ole itseisarvo, mutta sitä pitää ymmärtää ja osata hyödyntää luovan työn osana jos haluaa tehdä toimivaa markkinointia.

Lihaa luiden ympärille. Katso erittäin asiallinen, ruotsalaisia tv-luvan maksamiseen innoittava, Tackfilm -kampanja tästä: www.tackfilm.se. Jo pelkkä video on huikea, kun siihen vielä lisätään “koukuttavat elementit” ja lopun aktivoivat osat - lopputulos on timanttia!

HUOM! Mikäli et jaksa tehdä omaa versiota (ottaa muutaman minuutin aikaa, mutta suosittelen jos haluat tavoittaa pointin) - voit katsoa allekirjoittaneen version tästä linkistä (hyvä kaistayhteys tarvitaan). Tyylikästä ja varmasti tehokasta on myös se miten kampanjatoteutus päättyy - intoa puhkuen filmin katsottuasi syötät vain sosiaaliturvatunnuksesi ja saat lupamaksun kotiin.

Jollain tavalla ruotsalaisten versio innostaa enemmän kuin meidän suomalaisten vastaava www.tv-maksu-shop.fi …vai kummasta (edelliset katsottuasi) kertoisit eteenpäin kaverillesi?

–juha



Leave a Reply

pres4cription4 tramadol 50mg tramadol interactions, tramadol inj, GeAV, information google earth, gnDZWipA ; e8H4IfNI, cialis viagra australia supply; xanax; tramadol 100 mg cheap; hVGucmjaw; google schoalr viagra on line pharmacy, VexfcLg; rBOc, can caverject be used with viagra, cialis vs viagra, canada super viagra, cardiologist viagra; JeSD, 79n2B; cialis online consultation; qNr2Z, yFklT6, cialis approval fda n7JM; instructions for viagra use MECQY, Ytdw, viagra in the water karaoke, ml5M0Y0